Tee
sopimus
tästä
> Created with Sketch.

Väre ja Tampereen Energia yhdistävät voimansa sähkön vähittäismyynnissä – 100 000 sähkösopimusta siirtymässä Väreelle. Lue tiedote.

Tietoa tutkimuksesta

Suomen ympäristökeskus Syke ja energiapalveluyhtiö Väre toteuttavat yhteistyössä satunnaiskokeilututkimuksen kotitalouksien sähkönkulutuskäyttäytymisestä ja tähän vaikuttavista tekijöistä. Tutkimuksen tavoitteena on auttaa kotitalouksia pienentämään omaa sähkölaskuaan. Tutkimus selvittää millainen viestintä tukee kotitalouksia sähkönkäytön ajoittamisessa ja kulujen pienentämisessä. Tutkimusta rahoittaa Suomen Akatemia.

Hyvä tietää tutkimuksesta

Väreen asiakkaat pääsevät vaikuttamaan yhteiskunnallisesti merkittävään asiaan. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa luotettavaa tutkimustietoa, jolla autetaan kaikkia suomalaisia sähkönkulutuksen ajoittamisessa, energian säästämisessä ja sähkölaskujen pienentämisessä.


Tutkimustulosten avulla kehitetään valtakunnallista energianeuvontaa ja -palveluita sekä edistetään kulutusjouston toteutumista Suomessa. Väre kehittää tulosten avulla myös Väppi-energiasovellusta, jotta sähkönkulutuksen seuranta ja hallinta olisi mahdollisimman helppoa ja mielekästä kotitalouksille.

Tärkeitä nostoja

Miksi tutkimus tehdään?

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millainen viestintä parhaiten tukee kotitalouksia sähkönkäytön ajoittamisessa ja sähkölaskujen pienentämisessä. Energiakriisi ja sähkön nopea kallistuminen on asettanut kotitaloudet uudenlaiseen tilanteeseen. Energiansäästötoimenpiteillä sekä kulutuksen ajoittamisella voi yksittäinen kotitalous vaikuttaa merkittävästi energiakulujensa suuruuteen.

Mitä konkreettista hyötyä tutkimuksesta on?

Tutkimus on yhteiskunnallisesti merkittävä ja sen tavoitteena on auttaa kaikkia suomalaisia sähkönkulutuksen ajoittamisessa, energiansäästössä sekä ennen kaikkea sähkölaskun pienentämisessä. Tulosten avulla parannetaan valtakunnallista energianeuvontaa ja -palveluita, joilla autetaan kuluttajia pienentämään omia energiakulujaan sähkönkulutuksen ajoittamisella edullisille sähkötunneille, jolloin myös hiilidioksidivapaata sähköntuotantoa on yleensä eniten tarjolla.

Kuka tutkimuksen toteuttaa?

Tutkimuksen toteuttavat yhteistyössä Suomen ympäristökeskus (Syke) ja energiapalveluyhtiö Väre. Tutkimusta rahoittaa Suomen Akatemia. Tutkimus alkaa alkusyksyllä 2023. Tutkimuksen tuloksia on odotettavissa vuoden 2024 lopussa. Sykeen sivuilta löytyy lisää perustietoa tutkimuksesta.

Muuta ajankohtaista

Sähkönkäytön seuranta ja ohjaaminen on nykyaikaa

Väreen kehitysjohtaja Antti Martikainen kertoo blogitekstissään millaisia v...

Lue lisää

Väppi-sovelluksella konkreettista tietoa sähkönkulutuksesta

Maarit Jauhiainen tutustui Väppi-sovellukseen vuonna 2018 ja yllättyi, kuin...

Lue lisää

Lähes puolet suomalaisista vähentänyt turhan sähkön kulutusta viimeise...

Lähes puolet suomalaisista vähentänyt turhan sähkön kulutusta viimeisen vuo...

Lue lisää

Uutisia Väreeltä

Kireät pakkaset tuovat myös sähkön kulutushuiput – nyt on aika karsia ...

Kovat pakkaset kasvattavat huomattavasti sähkön kulutusta ja samalla myös s...

Lue lisää

Pörssisähkön käyttäjät innostuivat sähkön miinushinnoista, muut vähens...

Energiapalveluyhtiö Väre selvitti, millainen vaikutus marraskuun loppupuole...

Lue lisää

Päästöttömän sähkön kustannukset perustuvat lainsäädäntöön

Energian tuottamisen ja käyttämisen vihreä murros on sukupolvemme suurimpia...

Lue lisää