Ota
yhteyttä

Toimivasta yhteistyöstä väreilee iloa ja hyötyä pitkälle tulevaisuuteen

Isännöitsijä menestyy ja kasvaa tyytyväisten asiakkaiden myötä, panostamalla moderneihin työkaluihin ja toimimalla visionääristen kumppanien avulla. Ilja Knuutinen luotsaa Iljan Isännöintikeskusta asiakkaita kuunnellen ja kumppaneita haastaen.

Väre on modernin isännöitsijän kumppani

Moderni isännöinti kampittaa ongelmatilanteita jo ennakolta. Isännöitsijä tarvitsee ympärilleen asiantuntijoita, joiden tiedolla autetaan asiakastaloyhtiöitä, säästetään taloyhtiön osakkaiden varoja sekä pidetään huolta taloyhtiön kunnosta.


Sähkö on tuote, jota kaikki tarvitsevat ja sen hinta vaihtelee. Taloyhtiö tarvitsee turvaa ja oikeaan aikaan tehtyjä sähkökiinnityksiä, jotta kustannukset pysyvät kurissa. Myös ekologinen sähkö on yhä useamman valinta.


- Väre on ollut luonteva valinta yhteistyökumppaniksemme monesta syystä. Ensinnäkin se on helposti tavoitettava, luotettava ja asiantunteva toimija sekä hinnaltaan kilpailukykyinen. Väreen ammattitaitoisten yhteyshenkilöiden kanssa on todella joustava ja mukava asioida, onhan se paikallinen yhtiö. Viime aikoina olemme lisäksi saaneet usean taloyhtiön kohdalla Väreestä konkreettista apua sähköautojen latausratkaisuiden asiantuntijana latauspistekartoituksissa, Ilja Knuutinen kertoo.


Iljan Isännöintikeskus on perustettu vuonna 2019 ja Knuutisen yritys toimii 14 hengen voimin Kuopiossa ja Iisalmessa.


- Kuvailisin itseäni moderniksi yrittäjäksi, joka hyödyntää sähköisiä palvelukanavia ja arvostaa visionäärisiä yhteistyökumppaneita, Knuutinen sanoo.



Väppi-sovellus tehostaa isännöitsijän työtä.
Väreen Väppi-sovellus  tehostaa isännöitsijän työtä. Väppi yritysnäkymän kautta on helppo seurata ja raportoida hallinnoimiensa taloyhtiöiden energiankulutusta. Kuvat: Markus Aspegren.

Sähköautojen latauspistehankkeet tuttuja isännöitsijälle

Nopeasti etenevä liikenteen sähköistyminen tuo haasteita taloyhtiöille. Ilja on hyödyntänyt Väreen toteuttamia latauspistekartoituksia.


- On hienoa, miten asiakkaan koko ei vaikuta Väreen palveluhalukkuuteen, meillä kun on pieniäkin taloyhtiöitä asiakkaina, hän iloitsee ja lisää - On ollut tärkeää saada mustaa valkoisella siitä, millaisia investointeja taloyhtiön tulisi tehdä, jotta sähköautojen latauspisteet saadaan riittävän tehokkaiksi myös lähitulevaisuutta ajatellen.


Aurinkoenergiasta hyötyä myös taloyhtiöille


Ilja Knuutinen näkee aurinkoenergian käytön lisääntymisen tulevaisuudessa positiivisena. Oma aurinkovoimala tuo taloyhtiölle merkittäviä säästöjä energiakuluihin samalla hiilijalanjälkeä pienentäen. Investointi aurinkovoimalaan nostaa myös taloyhtiön arvoa. 


- Tekniikka on jo kehittynyt huomattavasti. Nyt on jo ihan järkevää miettiä vaikkapa autokatosrakentamisessa aurinkopaneelien sijoittamista katoille. Niistähän sitä ekologista sähköä sitten siirtyy autoihin ja tätä kautta takaisinmaksuaika paneeli-investoinneille lyhenee hyvinkin nopeasti. Kuulemani mukaan Kuopion seudulla tällainen projekti jo onkin vireillä.

Tilaa sähköautojen latauspistekartoitus

Väreen latauskartoitus on mutkattomin tapa selvittää kiinteistön nykytila, sekä laajentamismahdollisuudet sähköautojen latausta varten.


Latauskartoitus perustuu sähkötekniikan ammattilaisen paikan päällä tekemään katselmukseen sekä kiinteistön edellisten vuosien toteutuneisiin sähkönkäyttötietoihin.


Asiantuntijamme tekevät kartoituksesta dokumentin, jonka perusteella teemme tarvittaessa myös toteutussuunnitelman sekä -tarjouksen taloyhtiölle parhaiten sopivasta latausratkaisusta.

Kevään yhtiökokoukset ovat käynnissä - tarvitsetko tukea päätöksentekoon?

Oikein valituilla energiapalveluilla taloyhtiön kustannuksia voidaan pienentää helposti ja ennustettavasti ilman vastikkeiden korotustarvetta. 


Oli kysymyksesi millainen tahansa, me autamme sinua.

Ajankohtaista

Yhdessä kohti hiilineutraalia tulevaisuutta

Vexve on toteuttanut useita erilaisia projekteja oman hiilijalanjälkensä pi...

Lue lisää

IS-Vetin aurinkovoimala tuottaa huomattavaa säästöä

Väreen toimittama aurinkovoimala tuottaa IS-Vetille huomattavaa säästöä ene...

Lue lisää

Kunnonpaikan pihalle 50 sähköautolle Väreen latauspisteet

Kunnonpaikan pihalle 50 sähköautolle Väreen latauspisteet.

Lue lisää