Ota
yhteyttä
> Created with Sketch.

Savon Kuljetus säästää ympäristöä ja kustannuksia Väreen avulla

Savon Kuljetus on itäsuomalainen monialayhtiö, jonka suurinta liiketoimintaa on kiviainesmyynti ja siihen liittyvät kuljetukset. Yhtiön uudessa logistiikkakeskuksessa ympäristövaikutuksiin on kiinnitetty erityistä huomiota. Energiapalveluyhtiö Väre on ollut mukana toteuttamassa keskuksen vastuullisia energiaratkaisuja.

Savon Kuljetuksen yli 7 000 neliömetrin logistiikkakeskus otettiin käyttöön kesäkuussa 2022. Keskus lämpiää maalämmöllä, ja Väreen toimittamat aurinkopaneelit tuottavat osan energiantarpeesta. Lisäksi keskuksessa on latauspaikkoja sähköautoille, ja perinteiset lämmitystolpat ovat energiaa säästäviä älytolppia. Logistiikkakeskuksen suunnittelussa ympäristöystävällisyys oli Savon Kuljetukselle olennainen näkökohta, ja hyvin sujunut yhteistyö Väreen kanssa on taannut tavoitteen onnistumisen.


– Uudessa kiinteistössä ympäristö ja vastuullisuus olivat ydinasioita. Näistä päästiin Väreen kanssa hyvään yhteisymmärrykseen, toteaa Savon Kuljetuksen liiketoimintajohtaja Kimmo Pekonen.



Logistiikkakeskuksessa on latauspaikkoja sähköautoille
Väre toimitti uuteen logistiikkakeskukseen latauspaikkoja sähköautoille. Samalla myös perinteiset lämmitystolpat muutettiin energiaa säästäviksi älytolpiksi.

Vastuullisuus huomataan

Ympäristökuormituksen minimointi on yrityksen keskeinen panostus toimintansa kestävyyteen. Se on myös näkyvä viesti toiminnan vastuullisuudesta. Nykyaikaiset energiaratkaisut osoittavat ympäristön kunnioittamisen yrityksen tärkeäksi arvoksi, josta ei tingitä.


– Totta kai tässä on myös imagollisilla asioilla merkitys, Pekonen huomauttaa.


Energiansäästö näkyy kustannuksissa


Vihreä energiantuotanto ja -käyttö on luonnollisesti kustannustehokasta. Yleisesti kohoavan sähkön hinnan vuoksi energiantuotannon osittainen omavaraisuus ja erilaiset energiaa säästävät ratkaisut heijastuvat tuntuvasti kustannuksiin.


– Tietty merkitys on myös taloudellisella puolella. Kun verrataan varsinkin tämänhetkistä sähkön hintaa vaikka vuoden takaiseen, niin tätä kautta meille tulee kustannussäästöjä. Tämä on meille investointina merkittävä.



Väreen toimittamat aurinkopaneelit tuottavat osan energiantarpeesta
Savon Kuljetuksen logistiikkakeskuksen katolla komeilee Väreen toimittama 951 paneelin aurinkovoimala, joka tuottaa vuodessa sähköä 283 100 kilowattituntia ja on kooltaan noin 2000 neliömetriä.

Sujuvaa ja mukautuvaa yhteistyötä

Savon Kuljetuksen toimitusjohtaja Jyri Kuivalan mukaan yhteistyö Väreen kanssa on sujunut moitteetta.


– Prosessi on ollut äärimmäisen jouheva. Se on kestänyt aikataulupaineet ja muut muutokset hyvin. Kaiken kaikkiaan voi olla tosi tyytyväinen.



Savon Kuljetus on tyytyväinen Väreen toimintaan
Savon Kuljetuksen liiketoimintajohtaja Kimmo Pekonen (vas.) ja toimitusjohtaja Jyri Kuivala ovat tyytyväisiä Väreen toimintaan. Yhteistyö on sujunut moitteetta.

"Kaiken kaikkiaan voi olla tosi tyytyväinen."

Logistiikkakeskuksen suunnittelussa ympäristöystävällisyys oli Savon Kuljetukselle olennainen näkökohta, ja hyvin sujunut yhteistyö Väreen kanssa on taannut tavoitteen onnistumisen.

Savon Kuljetus Oy
Kiinnostuitko energiaa ja rahaa säästävistä palveluistamme?

Ota yhteyttä, niin autamme sinua löytämään parhaimmat energiaratkaisut yrityksellesi. Palvelemme sinua energia-alan laajimmalla energiatehokkuusvalikoimalla.

Ajankohtaista

Mehiläiselle vastuullista energiatehokkuutta Väreen YritysVäppi-palvel...

Mehiläinen ja Väre toteuttivat onnistuneen pilottihankkeen. YritysVäppi-pal...

Lue lisää

Palkittu Lindroosin puutarha pienensi merkittävästi hiilijalanjälkeään...

Lindroosin puutarha pienentää Väreen Vihreällä sähköllä merkittävästi hiili...

Lue lisää

Uudet aurinkovoimalat vähentävät Ponssen hiilidioksidipäästöjä yli 68 ...

Ponsse toteutti mittavan aurinkovoimalahankkeen yhdessä Väreen kanssa kuute...

Lue lisää