Direktiivi tuo uusia vaatimuksia sähköautojen lataukseen

Teksti ja kuva Jussa Nieminen

Suomen nykyinen laki rakennusten varustamisesta sähköajoneuvojen latauspisteillä ja latauspistevalmiuksilla sekä automaatio- ja ohjausjärjestelmillä (29.10.2020/733) koskee uudisrakennuksia ja laajamittaisesti korjattavia rakennuksia, joihin liittyvä lupahakemus on tullut vireille 11. maaliskuuta 2021 tai sen jälkeen. Laissa määrätään muun muassa taloyhtiöiden ja liikekiinteistöjen latausvalmiuksien rakentamisesta ja liikerakennuksien osalta myös latauspisteiden asentamisesta.

Lain taustalla on Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2018/844, jota on tänä keväänä päivitetty uuteen muotoon tunnuksella (EU) 2024/1275. Sen myötä tulee uusia tiukempia vaatimuksia latausvalmiuksiin ja latauspisteasennuksiin liittyen. Direktiivi ei ole valmis laki tai asetus, vaan se määrää jäsenmaiden lainlaatijat kirjoittamaan paikallista lainsäädäntöä, joka täyttää direktiivin minimivaatimukset. Jäsenmailla on enintään kaksi vuotta aikaa lainsäädännön päivittämiseen. Sitä odotellessa voimme jo tutustua minimivaatimuksiin.

Uudessa direktiivissä määrätään taloyhtiöiden osalta, että uusiin ja laajamittaisesti korjattaviin asuinrakennuksiin, joilla on enemmän kuin kolme autopaikkaa asennetaan esikaapelointi vähintään 50 prosentille autopaikoista ja kaapeliputkitus jäljellä oleviin autopaikkoihin. Esikaapeloinnilla tarkoitetaan direktiivissä ”kaikkia toimenpiteitä, jotka ovat tarpeen latauspisteiden asentamiseksi, mukaan lukien datansiirto, kaapelit, kaapelireitit ja tarvittaessa sähkömittarit”.

Suomen lakitekstissä on tähän asti puhuttu ”latausvalmiuksista” ilman sen tarkempaa määritelmää tai käytännön vaatimustasoa. Kaapelireitti on käytännössä riittänyt. Jatkossa direktiivissä määritelty esikaapeloinnin vaatimus vastaa paremmin sitä tasoa, jota vuoden 2023 loppuun asti tarjolla olleissa taloyhtiöiden latausinfran ARA-avustuksissa edellytettiin: latauspisteen asennus jälkikäteen onnistuu yksinkertaisena kytkentätyönä.

Eikä latauspisteen määritelmää jatkossakaan täytä tavallinen pistorasia, vaan tarvitaan ”normaalitehoinen” Tyypin 2 liittimellä tai ”suuritehoinen” CCS-liittimellä varustettu latauspiste.

Liikerakennuksien osalta minimivaatimukset koskevat valmiuksien lisäksi myös latauspisteiden asennuksia. Uusiin ja laajamittaisesti korjattaviin muihin kuin asuinrakennuksiin, joilla on enemmän kuin viisi autopaikkaa, pitää asentaa vähintään yksi latauspiste jokaista viittä pysäköintipaikkaa kohden.

Lisäksi pitää asentaa esikaapelointi vähintään 50 prosentille autopaikoista ja kaapeliputkitus jäljellä oleviin autopaikkoihin. Isoilla pysäköintialueilla tämä on suuri vaatimus, mutta vaatimukset ovat vielä korkeammat, jos kyseessä on toimistokiinteistö.

Uusiin ja laajamittaisesti korjattaviin toimistorakennuksiin, joilla on enemmän kuin viisi pysäköintipaikkaa, on nimittäin asennettava vähintään yksi latauspiste jokaista kahta pysäköintipaikkaa kohden. Muotoilu viittaa siihen, että kirjaimellisesti kahden autopaikan välein on oltava latauspiste.

Jo tänä vuonna moniin sellaisiin liikerakennuksiin, joissa on yli 20 pysäköintipaikkaa, tulee asentaa vähintään yksi latauspiste, vaikka kyse ei olisikaan uudisrakennuksesta tai laajamittaisesta korjauksesta. Valvova viranomainen on Traficom, jonka ohjeistus löytyy tästä linkistä.

Direktiivin päivityksen myötä pakollisten latauspisteiden vaatimukset tiukkenevat entisestään. Vuoden 2026 loppuun mennessä yli 20 pysäköintipaikan kiinteistöille ”asennetaan vähintään yksi latauspiste jokaista kymmentä autopysäköintipaikkaa kohden tai kaapeliputkitus eli putket sähkökaapeleita varten vähintään 50 prosentin osuudelle autopysäköintipaikoista, jotta sähköajoneuvojen latauspisteet voidaan asentaa myöhemmässä vaiheessa”.

Rakennuksen omistajan vastuulle jää siis ainakin direktiivissä päättää, että asennetaanko latauspiste vähintään joka kymmenennelle pysäköintipaikalle, vai rakennetaanko kaapelireittejä 50 prosentilla paikoista. Kansallinen laki voi toki olla erilainen ja myös direktiivin linjauksia tiukempi.

Haastavaksi tilanteen tekee se, että kansallisen lain pitää valmistua kesään 2026 mennessä, ja vaatimus astuu voimaan vain puoli vuotta myöhemmin, keskellä routivaa talvea. Ehtiikö vaatimusten selviämisen ja voimaantulon välillä tehdä riittävät asennustyöt?

Asuinrakennusten latausinfraan tulee teknisten vaatimusten lisäksi myös periaatteellisia muutoksia. Osakkaiden ja vuokralaisten mahdollisuuksia latauspisteiden asentamiseen halutaan helpottaa. Direktiivissä lukee näin:

”Jäsenvaltioiden on poistettava esteet latauspisteiden asentamiselta asuinrakennuksiin, joilla on pysäköintipaikkoja, ja erityisesti tarve saada vuokranantajalta tai yhteisomistajilta suostumus yksityisen latauspisteen omaan käyttöön. Vuokralaisten tai yhteisomistajien pyyntö saada asentaa latausinfrastruktuuri pysäköintitilaan voidaan evätä vain, jos siihen on vakavia ja perusteltuja syitä.”

Tämä kuulostaa siltä, että latauspisteiden asentamista ei taloyhtiössäkään saa kieltää ilman hyvää syytä. Osakas- ja vuokralaishankkeita halutaan tukea, mutta ei siihen anneta ihan vapaita käsiäkään. Toisaalla direktiivissä nimittäin mainitaan, että ”Jäsenvaltioiden on varmistettava, että […] latauspisteet kykenevät älykkääseen lataukseen ja tarvittaessa kaksisuuntaiseen lataukseen”.

Älylataus on etenkin taloyhtiön sähkön riittävyydelle tärkeä vaatimus. Latauspisteiden pitää pystyä keskustelemaan keskenään, jotta sähkötehoa voidaan tasata. Direktiivissä mainitaankin asuinrakennusten latausinfrasta, että ”Jäsenvaltioiden on varmistettava […] esikaapeloinnin mitoitus siten, että latauspisteitä voidaan käyttää samanaikaisesti kaikissa pysäköintipaikoissa.” Sooloileviin asennuksiin ei siis edelleenkään ole varaa.