Aurinkopaneelien kannattavuus ja takaisinmaksuaika
Aurinkopaneelien hankinta on pitkäaikainen investointi ja niiden kannattavuuteen ja takaisinmaksuaikaan vaikuttavat useat seikat. Paneeleista saadaan paras mahdollinen hyöty, kun niillä korvataan mahdollisimman paljon yrityksen omaa sähkönkulutusta.
Aurinkopaneelien kannattavuuteen vaikuttavat tuotanto-olosuhteet, sähköenergian ja sähkönsiirron hinnat sekä yrityksen sähkönkulutus. Aurinkotuotannosta saadaan paras taloudellinen hyöty, kun sillä korvataan mahdollisimman paljon omaa sähkön kulutusta. Asiakkaan kannattaa pyrkiä vaikuttamaan sähkönkulutukseensa omin toimin tai mahdollisuuksien mukaan automatisoiduin ohjauksin niin, että aurinkosähkön tuotanto ja sähkönkulutus kohdistuvat samoille vuorokauden tunneille.
Aurinkosähköjärjestelmien hinnat ovat viime vuosien aikana laskeneet tuntuvasti. Samalla sähköverkkoon liitetyn aurinkovoimalan hankinta on muuttunut puhtaasta ympäristöteosta myös taloudellisesti kannattavaksi investoinniksi.
Aurinkosähköjärjestelmien hinnat asennuskuluineen ovat laskeneet viimeisen 10 vuoden aikana jopa 80 prosenttia. Samaan aikaan suomalaisten sähköstä maksama kokonaishinta on noussut yli 50 prosenttia. Aurinkopaneelit ovat sitä kannattavimmat, mitä kalliimmaksi ostettu sähkö siirtomaksuineen ja sähköveroineen muodostuu.
Aurinkopaneelit investointina
Aurinkosähköjärjestelmä on pitkäaikainen investointi. Tämän takia järjestelmä kannattaa suunnitella ammattitaidolla ja siihen tulee valita kestävät ja luotettavat komponentit, joiden toimittaja pystyy vastaamaan komponenttien takuista koko järjestelmän elinkaaren ajan. Näin varmistetaan hyvä tuotto ja huoleton aurinkosähköjärjestelmän omistajuus.
Takaisinmaksuaika
Aurinkosähköjärjestelmän takaisinmaksuaika liikkuu 5-20 vuoden haarukassa. Takaisinmaksuaikaa on hankala arvioida täydellisen tarkasti, koska takaisinmaksuaika riippuu monesta seikasta, kuten esimerkiksi sähkön markkinahinnan kehityksestä tulevaisuudessa, jota on mahdotonta tarkasti ennustaa. Yleisesti voidaan kuitenkin todeta, että mitä enemmän sähköä kuluu, sitä suurempi hyöty aurinkopaneeleista on.
Voit varata sinulle sopivan ajan asiantuntijallemme, joka kertoo lisää palvelusta ja vastaa kysymyksiisi.
Jari Rinne
Myyntipäällikkö, aurinkoratkaisut, yritysmyynti
+358 447 177 883 jari.rinne@vare.fi Varaa etätapaaminen