Ota
yhteyttä
> Created with Sketch.
Vihreä sähkö

Lindström pienentää hiilidioksidipäästöjä yli 4 miljoonaa kiloa siirtymällä Väreen vihreään sähköön

Sopimus uusiutuvasta energiasta koskee tekstiilipalveluihin erikoistuneen Lindströmin Suomen toimintaa, jonka myötä sähkön hankinnan hiilidioksidipäästöt nollaantuvat vähentäen samalla yli 7 % Lindström konsernin kokonaispäästöjä.

Vihreä sähkö

Vuonna 1848 perustettu suomalainen perheyritys Lindström on yksi Euroopan johtavista tekstiilipalveluyrityksistä. Uusiutuvilla energialähteillä tuotettuun vihreään sähköön siirtyminen on osa yhtiön strategisia tavoitteita toimia kestävästi ja vastuullisesti. Muutos tekee Lindströmistä yhä vastuullisemman toimijan tarjoten myös asiakkaille entistä kestävämmän palvelun.


- Vastuullisuus tarkoittaa meille muun muassa luonnonvarojen viisasta käyttöä: korjaamme, kierrätämme ja pidämme hyvää huolta tekstiileistä, jotta niiden elinkaari olisi mahdollisimman pitkä. Teemme kestävän kehityksen osalta laajalla rintamalla toimenpiteitä, joista konkreettisina esimerkkeinä muun muassa vihreään sähköön siirtyminen sekä tekstiilien 100 % kierrätettävyystavoite vuoteen 2025 mennessä, Lindströmin maajohtaja Pasi Saarinen kertoo ja jatkaa - ympäristöä säästävien ratkaisujen avulla autamme myös asiakkaitamme kasvamaan vastuullisesti.


Neljä miljoonaa kiloa pienempi hiilijalanjälki - nopeasti ja luotettavasti


Vihreän sähkön hankinta on merkittävä askel ympäristövastuullisuuden näkökulmasta, sillä Lindströmin Suomen toiminnan sähkön kokonaiskulutus vuodessa on noin 17 000 megawattituntia. Vihreän sähkön myötä Lindström vähentää Suomessa yli 4 000 000 kiloa CO2-päästöjä, joka tarkoittaa 26 prosenttia pienempiä sähkönhankinnan hiilidioksidipäästöjä koko Lindström konsernin osalta. Samalla konsernin kokonaispäästöistä vähenee yli 7 prosenttia.


- Neljä miljoonaa kiloa pienempi hiilijalanjälki on merkittävä. Vihreä sähkö on meille kustannustehokas ja nopea tapa leikata luotettavasti toimintamme hiilidioksidipäästöjä. Vastuullisena toimijana haluamme edistää ympäristön hyvinvointia tekemällä myös energiahankinnat kestävällä tavalla, Saarinen summaa.


Vastuullisuus ja kestävä kehitys nousee yhä merkittävämmäksi tekijäksi yritysten liiketoiminnassa ja se näkyy myös Väreellä uusiutuvan energian nopeasti kasvavana kysyntänä.


- Viimeisen vuoden aikana kysyntä energiatehokkuuspalveluitamme kohtaan on kasvanut huomattavasti. Asiakasyrityksemme hakevat aktiivisesti ratkaisuja niin energiakustannusten kuin hiilidioksidipäästöjenkin vähentämiseksi. Vihreä sähkö on erinomainen tapa aloittaa, Väreen myyntijohtaja Tommi Riikonen toteaa.



Lindström Group kuva
Lindström tekee kestävän kehityksen osalta laajalla rintamalla toimenpiteitä, joista konkreettisina esimerkkeinä muun muassa vihreään sähköön siirtyminen sekä tekstiilien 100 % kierrätettävyystavoite vuoteen 2025 mennessä.

28 000 000 koneellista kirjopyykkiä 💡

Vihreän sähkön vaikutus hiilijalanjäljen vähentämiseksi on helpompi ymmärtää konkreettisen esimerkin kautta: vihreän sähkön myötä vähennetyllä 4 miljoonan kilon CO2-päästömäärällä pesisi noin 28 miljoonaa koneellista kirjopyykkiä. Kolmen pesukerran viikkotahdilla pyykkiä pyörittäisi lähes 179 500 vuoden ajan.


vertauskuva vihreään sähköön

Lisätietoja

Pasi Saarinen, maajohtaja, Lindström Oy, p. 040 836 6172, pasi.saarinen(at)lindstromgroup.com

Tommi Riikonen, myyntijohtaja, Väre Oy, p. 0400 334 010, tommi.riikonen(at)vare.fi

Ajankohtaista

Mehiläiselle vastuullista energiatehokkuutta Väreen YritysVäppi-palvel...

Mehiläinen ja Väre toteuttivat onnistuneen pilottihankkeen. YritysVäppi-pal...

Lue lisää

Palkittu Lindroosin puutarha pienensi merkittävästi hiilijalanjälkeään...

Lindroosin puutarha pienentää Väreen Vihreällä sähköllä merkittävästi hiili...

Lue lisää

Uudet aurinkovoimalat vähentävät Ponssen hiilidioksidipäästöjä yli 68 ...

Ponsse toteutti mittavan aurinkovoimalahankkeen yhdessä Väreen kanssa kuute...

Lue lisää
Energiavalinnoilla voidaan muuttaa maailmaa.

Mikäli hiilijalanjäljen pienentäminen ja vastuullisuus ovat yrityksellenne tärkeitä asioita, kannattaa konkreettiset toimet aloittaa vihreän sähkön hankinnasta.