Tee
sopimus
tästä
> Created with Sketch.

Palkittu Lindroosin Puutarha pienensi merkittävästi hiilijalanjälkeään Vihreällä sähköllä

Kotimaisen ruoan laatutuottaja Lindroosin Puutarha kehittää energiatehokkuuttaan vauhdilla. Väreen salkunhallintapalvelut ja Vihreä sähkö toimivat merkittävänä askeleena kohti hiilineutraalimpaa tuotantoa.

Palkittu perheyritys kehittää toimintaansa vauhdilla

Piikkiössä, vain noin kiven heiton päässä Turusta sijaitsevalla Lindroosin Puutarhalla viljellään salaatteja, tomaatteja, kesäkurkkua, paprikaa ja yrttejä noin 11 500 neliömetrin alalla. Yrittäjät, veljekset Jussi ja Ismo Lindroos jatkavat isoisänsä jalanjäljillä ja kehittävät 1940-luvulla perustettua puutarhaa jatkuvasti vastaamaan nykypäivän vaatimuksia yhdessä seuraavan sukupolven kanssa.


– Suurin osa tuotteistamme myydään suoraan ruokakauppoihin Turun ja pääkaupunkiseudun alueelle, mutta puutarhallamme on myös oma vähittäismyymälä. Kuljetamme tuotteet itse kauppoihin, jotta voimme varmistaa, että tuotteemme säilyvät tuoreena. Kuljetukset hoidamme mahdollisimman ekologisesti hyödyntämällä muun muassa kuljettamisessa omia kierrätyslaatikoita, Jussi Lindroos kertoo.


Perheyrityksen vuosikymmenien työ huomioitiin myös Kauppapuutarhaliiton toimesta, sillä Lindroosin Puutarha palkittiin vuoden 2023 parhaana kasvihuonevihannesten laatutuottajana Suomessa. Tunnustus myönnetään vuosittain yritykselle, joka paitsi tuottaa hyvänlaatuisia tuotteita, myös toimii laadukkaasti ja pitkäjänteisesti.



Lindroosin puutarhan yrittäjät Jussi ja Ismo Lindroos.

quote

Vihreän sähkön avulla Lindroosin Puutarha vähentää CO2-päästöjä yli 2 200 000 kiloa vuodessa.

Vihreät arvot – Vihreä sähkö

Viime vuosikymmenellä veljekset ovat tehneet suuria investointeja puutarhan energiatehokkuuden kehittämiseksi. Kehityksessä ovat muun muassa toimet hävikkisähkön vähentämisestä ja kasvihuoneen lämminvesivaraajan hankinta. Yksi energiatehokkuuden lisäämisen teoista on ollut Väreen salkunhallintapalvelut sekä Vihreään sähköön siirtyminen.


Lindroosin Puutarha on ollut salkunhallinnan asiakkaana Väreen perustamisesta saakka ja Vihreään sähköön siirryttiin vuonna 2021. Kehittyvän ja energiatehokkuuteen panostavan puutarhan sähkösopimukselta vaaditaan paljon, mutta kokemukset ovat olleet hyviä.


– Energiatehokkuus ja asiakaspalvelu korostuvat sähkösopimuksemme valinnassa. Väreen myyntipäällikkö Jari Rinteen kanssa asiat ovat sujuneet. Jarin kanssa on voinut keskustella avoimesti energiatehokkuutta kehittävistä ratkaisuista ja siitä, kuinka sähkönkäyttöä voisi entisestään optimoida, Jussi Lindroos kertoo.


Vihreän sähkön valitseminen on ehdottomasti yksi merkittävimmistä ja konkreettisista vaikutuskeinoista pienentää oman yrityksen hiilijalanjälkeä. Vihreän sähkön avulla Lindroosin Puutarha vähentää CO2-päästöjä yli 2 200 000 kiloa vuodessa. Tämä vastaa keskimäärin 220 suomalaisen vuotuista CO2-päästön määrää tai noin 481 000 saunan lämmittämiskerran päästöjä, joten vähenemä on merkittävä.


– Siirtyminen Vihreään sähköön vastaa puutarhamme muutenkin vihreitä arvoja, joten päätös oli helppo, Jussi Lindroos avaa.

Haluaisitko yrityksenne sähkösopimuksesta parhaan hyödyn vähällä vaivalla? Väreen Salkunhallintapalvelulla se onnistuu!

Väre Salkunhallinta on tuottanut yritys- ja yhteisöasiakkaille sähkönhankinnan salkunhoitopalvelua yli 15 vuoden ajan. Uudelle asiakkaalle Väreen kokeneet salkunhoitajat ehdottavat asiakaskohtaisesti sopivimman palvelukokonaisuuden useista eri vaihtoehdoista.  Salkunhallintapalvelu on asiakkaalle vaivatonta, jossa kattavan ja selkeän raportoinnin myötä toimenpiteet ovat läpinäkyviä ja selkeitä.

Helppouden lisäksi asiakashyötynä on parempi ennustettavuus sähkön hinnasta pitkälle tulevaisuuteen, kuitenkin samalla hajauttaen hankintaa ajallisesti. Sopimusrakenteemme mahdollistaa myös kulutusjoustoista hyötymisen täysimääräisesti, mikäli asiakkaalla on mahdollisuus sopeuttaa kulutustaan markkinan hintavaihtelua hyödyntäen.


Tutustu esimerkiksi Täsmäsähköön, jossa saatte yrityksellenne räätälöityä sähkönhankintaa!

Miten voimme auttaa sinua?

Laita viestiä tulemaan niin autamme sinua löytämään parhaan energiaratkaisun yrityksellesi. Palvelemme sinua energia-alan laajimmalla yritysvalikoimalla.

Posti logo valkoinen Veho logo valkoinen Olvi logo valkoinen NCC logo valkoinen

Ajankohtaista

Väreelle ykkössija EKOenergian myynnin kasvussa

Väreelle on myönnetty EKOenergy's Bamboo Award EKOenergian myynnin suurimma...

Lue lisää

EU:n energiatehokkuus-direktiivi uudistui – aurinkovoimalat pakollisik...

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi tuo mukanaan tiukentuneita vaatimuks...

Lue lisää

Ekologista energiaa maatiloille: aurinkovoimalan investointituki

Maatilojen on mahdollista hakea ELY-keskukselta energiainvestointitukea uus...

Lue lisää