Energiakriisi, konkurssit ja windfall - mitä sähköyhtiöille tapahtuu?

Julkaistu: 23.11.2021 

Energiakriisin ravistellessa Eurooppaa ja koko maailmaa, olemme saaneet uutisia kuinka eri Euroopan maissa poliitikot ovat vaatineet tai toimeenpanneet toimia energiayhtiöiden voittojen rajoittamiseksi. Samaan aikaan Britanniassa on meneillään energiayhtiöiden konkurssiaalto (tätä kirjoitettaessa jo 24 sähkön ja/tai kaasunmyyjää on joutunut lopettamaan toiminnan tämän vuoden aikana), ja paikallinen energiamarkkinaviranomainen on joutunut etsimään kuluttajille korvaavia energiantoimittajia kaatuneiden tilalle. Myös muissa maissa on ahdinkoon joutuneita energiayhtiöitä. Mistä tässä ristiriitaisessa kehityksessä on oikein kyse? Pitääkö energiayhtiöitä tukea, niiden voittoja ja hintoja rajoittaa, vai antaa markkinoiden hoitaa asiat?

On olennaista huomata, että sähköyhtiöitä on monenlaisia ja ne toimivat erilaisissa rooleissa toimitusketjun eri osissa. Osa sähköyhtiöistä on sähköntuottajia, jotka kilpailevat keskenään tuottaessaan sähköä tukkumarkkinoille. Sähkönmyyjät ostavat sähköä tukkumarkkinoilta ja myyvät sitä vähittäismarkkinoilla sähkön käyttäjille, kilpaillen keskenään. Sähkönsiirto on Suomessa alueellinen monopoli, eikä sähkönsiirrossa siten ole kilpailua. Sen sijaan sähkönsiirron tuotto on rajoitettu ja sitä valvoo Energiavirasto. Sähköä käyttävät asiakkaat maksavat sähkölaskussaan koko toimintaketjun kustannukset ja verot.

Sähköntuottajat tuottavat sähköä joko fossiilisista tai uusiutuvista energianlähteistä ja myyvät sen tukkumarkkinoille. Pohjoismaissa on pitkään toiminut erittäin edistynyt ja vakioitunut sähkön tukkumarkkina (Nord Pool -sähköpörssi), ja eripuolilla Eurooppaa on useita sähköpörssejä, jotka toimivat samalla periaatteella. Sähköpörssi tarjoaa markkinapaikan, jossa energian tuottajat ja ostajat kohtaavat. Sähköpörssin hintamekanismin, eli kysynnän ja tarjonnan kohtaamisen kautta, löytyy jokaiselle tunnille halvin mahdollinen sähköntuotannon määrä ja hinta, joka riittää kattamaan kysynnän.

Sähköntuottajien liiketoimintariskit

Sähköntuottajien liiketoimintariski liittyy sähköntuottamisen kustannuksiin ja siihen, onko tuotetulle sähkölle kysyntää, vai pystyykö joku tuottamaan tarvittavan sähkön halvemmalla. Esimerkiksi, jos yritys tuottaa sähköä polttamalla fossiilisia polttoaineita, se on joutunut maksamaan tänä kesänä ja syksynä aiempaa enemmän polttoaineista, kuten kaasusta ja hiilestä, sekä lisäksi aiempaa huomattavasti kalliimmista päästöoikeuksista. Jos yhtiön tuottama sähkö on välttämätöntä kysynnän kattamiseksi, se on voinut nostaa tarjoamansa sähkön hintaa tarjotessaan sitä sähköpörssiin ja säilyttää katteensa ainakin osittain. Jos taas tarvittava sähkö löytyy halvemmalla, tuottaja ei pysty myymään sähköään pörssiin, vaan sen on löydettävä jostain muualta ostaja, tai lopetettava sähkön tuotanto.

Suomalaisen hiililauhdesähköntuotannon hävitti maasta ja markkinoilta juuri tämä hintamekanismi: uusiutuva sähköntuotanto, erityisesti ruotsalainen tuulivoima, lisääntyi niin paljon ja oli edullisempaa, jolloin hiilisähkön erillistuotannolle ei ollut enää riittävää kysyntää, ja laitokset poistettiin markkinoilta ja osa näyttävästi purettiin. Markkinoiden hintamekanismi on yksinkertainen ja raaka. Jos tuotteelle ei ole kysyntää, myyntituloja ei ole lainkaan, eikä kiinteitä kustannuksia voida kattaa.

Tuottajien välinen kilpailu toimii sähköpörssin julkisen, läpinäkyvän hinnanmuodostuksen ansiosta erittäin hyvin: kellään ei ole syytä myydä sähköään markkinahintaa halvemmalla, eikä kellään syytä maksaa sähköstään markkinahintaa enemmän. On tärkeää huomata, että sähköntuottajien voimalaitokset kilpailevat maiden välisten siirtoyhteyksien ansiosta, toki siirron pullonkaulat huomioiden, koko markkina-alueella keskenään. Laatueroja ei ole, kuten vaikkapa kahvissa, vaan kaikki sähkö on samanarvoista ja vain hinta ratkaisee.

EU:n päästökaupan tarkoituksena on nostaa päästöjä tuottavan toiminnan kustannuksia ja siten lisätä päästöttömän toiminnan kilpailukykyä. Kun EU päätti lisätä päästöoikeuksien niukkuutta laskemalla markkinoille aiempaa vähemmän päästöoikeuksia, niiden hinta alkoi nousta. Kun vielä fossiilisten polttoaineiden (hiili ja kaasu) hinta on noussut, on fossiilisen sähköntuotannon kustannus noussut merkittävästi. Uusiutuvaa sähköä, kuten tuuli- ja vesivoimaa, voidaan tuottaa ja siten myydä edullisemmin.

Koska fossiilista sähköä kuitenkin tarvitaan ajoittain kysynnän kattamiseen, nousee sähkön markkinahinta ko. ajankohtina niin korkeaksi, että se kattaa fossiilisen sähköntuotannon kustannukset. Näinä aikoina päästöttömästi sähköä tuottavien yritysten myyntikate kasvaa, koska tuotantokustannukset ovat selvästi matalammat. Päästökauppa siis toimii halutulla tavalla, ja kilpailun kautta päästöttömästi sähköä tuottavat hyötyvät. Näiden voitot ovat kasvaneet energiakriisin aikana niin paljon, että se on herättänyt keskustelun siitä, onko kyseessä ansioton arvonnousu eli ns. windfall-voitto.

Windfall-voitto

Windfall-voitto tarkoittaa odottamatonta ja yllättävää, ilman omaa vaivannäköä saatua onnenkantamoista, ja esim. Espanjan pääministeri on sanonut, että tuottajien voiton kasvu kansainvälisten markkinoiden odottamattomien hintaliikkeiden ansiosta on kestämätöntä. Tätä näkemystä on helppo arvostella, koska koko Euroopan yhteisen päästökaupan tarkoitus on luoda kilpailuasetelma, jossa päästöttömän tai vähäpäästöisen toiminnan kilpailukyky paranee. Lisäksi on huomioitava, että hyötyä saavat sähköntuottajat ovat investoineet päästöttömään tuotantoon juuri sen insentiivin mukaisesti, joka markkinoille on poliitikkojen toimesta haluttu luoda. Olisi erityisen ongelmallista, jos varsinkin päästökaupan aikana rakennetun päästöttömän tuotannon voittoja alettaisiin rajoittaa tai verottaa aiempaa ankarammin.

Sähköntuottajien keskuudessa energiakriisin aikana voittajia ovat päästöttömän sähkön tuottajat, joiden ei tarvitse ostaa kallistuneita polttoaineita tai päästöoikeuksia, ja joiden tuottama sähkö saa siten kilpailuetua tukkumarkkinoilla. Sen sijaan fossiilista sähköä tuottavat voimalaitokset ovat vaikeuksissa, ja kyse on siitä, riittääkö niiden hintapiikkien aikana saama kate kattamaan myös ajanjaksot, jolloin niiden tuottamaa sähköä ei tarvita. Jos ei, laitokset seisovat tyhjän panttina ja ne ennen pitkää suljetaan. Päästöjen ja sähkön markkinamekanismi toimii juuri kuten pitääkin, ja pitkällä tähtäimellä sähkönostajien ja ilmaston etu toteutuu.

Sähkönmyyjät, kuten Väre, ostavat sähköä tukkumarkkinoilta ja myyvät sitä vähittäismarkkinoilla. Koska sähkönmyyjät kilpailevat ainakin osittain hinnalla, eikä niillä ole omaa sähköntuotantoa, niiden intressi on täsmälleen sama kuin sähköä käyttävillä asiakkaillaan: hankkia sähköä mahdollisimman halvalla.

Vähittäismarkkinoilla hinta ei tietenkään ole ainoa kilpailutekijä, vaan esimerkiksi mielikuvat, ostamisen helppous ja esimerkiksi energiatehokkuuden parantamiseen liittyvät palvelut vaikuttavat asiakkaiden ostopäätöksiin. Sähkönmyyjän suurin liiketoimintariski liittyy siihen, pystyykö se hankkimaan sähköä edullisemmin kuin se on sitoutunut myymään sitä asiakkailleen. Sähkönhinnan voimakas nousu ja varsinkin hintavaihtelun lisääntyminen on vaikeuttanut sähkönmyyjien riskienhallintaa, ja osa on ajautunut suuriin ongelmiin. Luonnollisesti myös asiakkaiden maksama hinta on keskimäärin noussut tukkuhintojen eli sähkönmyyjien ostohintojen mukana.

Britannian sähkön ja kaasun vähittäismyyjien konkurssiaallon varsinainen syy on kuitenkin sama kuin 20 vuotta sitten Kalifornian sähkökriisissä: Epäsymmetrinen sääntely. Britanniassa paikallinen viranomainen (Ofgem) asettaa puolivuosittain hintakaton, jota kalliimpaa sähkö tai kaasu ei voi olla tietyille asiakasryhmille. Huimasti noussut tukkumarkkinoiden hintataso on nostanut ainakin suojautumattomien vähittäismyyjien hankintahintoja, mutta samaan aikaan vähittäishintoja ei ole voitu sääntelystä johtuen nostaa, jolloin seurauksena on konkurssi. Sen johdosta energiaviranomainen on joutunut etsimään korvaavan sähkön tai kaasun toimittajan kuluttajille. Epäsymmetristä markkinasääntelyä voi syystäkin pitää epäonnistuneena ja hankalasti hallittavana konseptina, mikä vaikeuttaa erityisesti sähköntuotannosta riippumattomien sähkönmyyjien riskienhallintamahdollisuuksia ja pahimmillaan vähentää kilpailua vähittäismarkkinoilla.

Yhdistelmäroolit

Usein sähköyhtiöt toimivat monessa eri roolissa. Esimerkiksi sähköntuottajalla saattaa olla hallussaan sekä päästötöntä että fossiilista sähköntuotantoa. Samalla voimalaitoksella saatetaan tuottaa sähkön lisäksi myös lämpöä, jonka kilpailuasetelma vähittäismarkkinoilla on tyystin toisenlainen kuin sähkössä. Osa sähköntuottajista toimii myös sähkönmyyjänä, jolloin tuotantoliiketoiminta hyötyy sähkön hinnannoususta, mutta myyntiliiketoiminta tyypillisesti kärsii. Tällöin kyse onkin enemmän siitä, haluaako tällainen yhtiö viedä päästöttömän tuotantonsa kustannusetua asiakkailleen, tai toisaalta yrittää vierittää päästöllisen tuotannon kilpailukykyongelmaa vähittäismarkkinoille.

Pohjoismainen tukkumarkkinamalli on ns. energy only -markkinamalli. Tämä tarkoittaa sitä, että tukkumarkkinoilla eli sähköpörssissä vain kulloinkin tarvittavasta ja siten tuotetusta sähköstä tuottaja saa myyntituloja. Jos tarjolla olevaa sähköä ei tarvita, tuottaja ei saa mitään korvausta.

Koska fossiilisen sähkön muuttuva tuotantokustannus on korkeampi kuin uusiutuvalla sähköllä ja uusiutuvaa sähköntuotantoa tulee koko ajan lisää, fossiiliselle sähkölle on ajallisesti yhä vähemmän kysyntää. Jos tuotot eivät kata voimalaitoksen olemassaolon ja kunnossapidon aiheuttamia kiinteitä kustannuksia, on laitokset käytännössä ennen pitkää poistettava markkinoilta. Sähköjärjestelmän kestävyyden eli sähkön huippukulutustuntien aikaisen riittävyyden näkökulmasta tämä lisää riskiä siihen, että tarvittavaa sähköä ei kyetäkään esim. tuulettomuuden takia tuottamaan tai tuomaan naapurimaista.

Energy only -malli

Energy only -mallin vaihtoehto olisi markkinamalli, jossa sähköntuottaja saisi korvauksen siitä, että sillä on kyky milloin tahansa tai määriteltynä aikana kyky aloittaa sähköntuotanto. Suomessa mahdollisen sähköpulatilanteen välttämiseksi asia on pyritty ratkaisemaan niin, että Energiavirasto kilpailuttaa tehoreservilain mukaisesti toimijoita tehoreservin tarjoamiseksi, eli järjestää huutokaupat, jossa voittaneille maksetaan korvausta ehdot täyttävän kapasiteetin eli nopeasti tuotantokykyisen sähköntuotannon ylläpidosta. Myös kysyntäjousto, eli tarvittaessa poiskytkettävä kulutus, voi osallistua huutokauppaan. Tarvittavan reservin määrä riippuu Energiaviraston määrittämästä laskentamallista ja sen oletuksista esimerkiksi talvikauden pakkasista ja naapurimaista saatavissa olevan sähkön määrästä. Nopeasti muuttuvat olosuhteet ja naapurimaiden sähköverkon siirtokyky haastavat päivittämään reservin koon laskentamallia nykyistä nopeammin.

Halu toisaalta leikata energiayhtiöiden voittoja, ja toisaalta niiden talousvaikeudet johtuvat siis niiden erilaisesta roolista ja kyvystä hallita liiketoimintalogiikkaansa liittyviä riskejä. Sähkömarkkinoiden sääntelystä vastaavien päättäjien on nyt oltava todella tarkkana, että tarkoituksenmukaisesti toimivan sähkömarkkinan pelisääntöjä ei muuteta niin, että niiden toiminta vaarantuu. Vähittäismarkkinan toiminnan kannalta epäsymmetrisen sääntelyn välttäminen on ensiarvoisen tärkeää, ja toisaalta loogisen investointiympäristön säilyttäminen on tukkumarkkinoiden toiminnan edellytys.

On selvää, että uusiutuvan sähköntuotannon lisääminen on keskeinen keino vähentää yhteiskuntien päästöjä. Käynnissä olevan energiamurroksen vaikutuksista sähköntuotannon riittävyyteen ja markkinoiden toimintaan sekä varautumiskeinoista on kuitenkin keskusteltava enemmän, ettei uusia yllätyksiä enää pääse syntymään.