Voima ja virta johdetaan hyvästä esimiestyöstä
Väreellä työskentelevä Anne Salo on pitkän linjan energia-alan osaaja. Ennen kaikkea hän on esihenkilö, joka pyrkii muodostamaan työyhteisöön menestymisen mahdollisuudet ja puitteet. Hän tekee parhaansa, että tiimissä voidaan hyvin myös hektisinä aikoina.
Tiedättekö, mikä on hienoa? Voimme yhä useamman toimialan kohdalla todeta, että se ei enää ole miesvaltainen. Ja mikä vielä hienompaa, yhä harvemmin tarvitsee enää edes miettiä tällaista jakoa. Energiapalveluyhtiö Väreellä toimitaan kaikin tavoin modernisti ja innovatiivisesti. Siksi se kiinnostaa työpaikkana yhä useampia nousevia ja nykyisiä osaajia.
- Energia-alan viime vuosien suunnanmuutos ja monipuolistuminen on saanut minutkin viihtymään alalla, jonka ymmärsin omakseni lähes kymmenen vuotta sitten, pohtii Väreen asiakaspalvelupäällikkö Anne Salo.
Hän aloitti Väreellä vuonna 2019 palveluneuvojana, toimien sitä ennen Savon Voimalla palvelumyynnissä. Annella on vahva kokemus myynti- sekä asiakaspalvelutehtävistä koti- ja ulkomailta.
- Olen työskennellyt yli 20 vuotta kansainvälisessä teollisuuskonsernissa, jolloin tein monipuolisia tukitehtäviä liittyen voimalaitoskattiloihin. Rohkea päätös lähteä ulkomaille vakaasta työpaikasta oli avartava kokemus. Eteläeurooppalaisen vientiyrityksen palveluksessa sekä Kreikan ja Kiinan välistä kauppaa konsultoivassa yrityksessä puolestani pääsin paljon tekemisiin erilaisten kulttuurien ja toimintatapojen kanssa. Suomeen takaisin muutettuani sain valtakunnallisessa asiakaspalveluyrityksessä aitiopaikan erilaisiin myynti- ja asiakaspalvelutehtäviin kuluttaja -ja yritysasiakkaille. Tuolloin kiinnostuin erityisesti sähkönmyynti- ja sähkönsiirtoyhtiöistä, hän kertoo pitkästä urastaan.
Meille tärkein voimavara ovat ihmiset.
Varkaudesta kotoisin oleva Salo on aina viihtynyt erilaisista kulttuureista tulevien ihmisten parissa. Joku vääräleuka voisi todeta, että siksi hän viihtyy niin hyvin Kuopiossakin. Vakavasti ottaen, esimerkillä johtava Anne on oppinut vuosien varrella neljä perusmottoa, jotka ovat kantaneet pitkälle:
- Maassa maan tavalla ja kunnioita maan kulttuuria. Hyvä kokonaisvaltainen asiakaskokemus on kaiken a ja o, ja on mahtavaa, kun asiakkaan odotukset täyttyvät tai myös ylittyvät niin laadullisesti kuin sisällöllisesti.
- Ihmisille on luotava puitteet, joissa työn tekeminen on mahdollisimman häiriötöntä tehokkuuden parantamiseksi ja mielekästä, jotta työssä viihdytään. Työstä, varsinkin hyvin tehdystä työstä, pitää muistaa antaa kiitosta ja kannustusta. Tällaisena hektisenä aikana kannan huolta myös jaksamisesta ja teen omalta osaltani parhaani, että tiimissäni jaksetaan. - Meille tärkein voimavara ovat ihmiset, Salo summaa.
Anne Salo vetää Väreen asiakaspalvelua sekä yritysmyynnin back office -tiimiä. Hän on työyhteisössään arvostettu ihmisten johtaja, ja se on helppo uskoa. Anne ymmärtää eri sukupolviin kuuluvien työntekijöiden arvon – ja erityisesti heidän yhteisarvon.
- Nopeasti muuttuvassa maailmassa ja energiamarkkinassa on tärkeää yhdistää kokemus ja visionäärisyys siten, että pystytään joustavasti reagoimaan asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin, hän sanoo.
Nopeasti muuttuvassa energiamarkkinassa on tärkeää yhdistää kokemus ja visionäärisyys siten, että pystytään joustavasti reagoimaan asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin.
Väreellä luodaan kokonaan uudenlaista energiayhtiökulttuuria. Väre kertoo pyrkivänsä myymään mahdollisimman vähän sähköä ja tarjoaa pelkän energian myynnin sijaan erilaisia palveluratkaisuja.
- Väre tuo edelläkävijänä markkinoille tapoja, joilla kuluttajat ja yritykset voivat helposti säästää sähkölaskussaan, Anne muistuttaa.
Aito asiakkaalle tuotettava lisäarvo ja hyvä palvelu kantavat tuoden yritykselle menestystä.
- Väre toimii mielestäni myös työnantajana näistä samoista lähtökohdista - se on rohkea mahdollistaja. Työntekijöille tuotetaan lisäarvoa ja heidän urakehitystään tuetaan, itsekin tänä vuonna taitojaan liiketalouden erikoisammattitutkinnolla täydentänyt Anne lisää.
- Hyvä asiakaspalvelu ei ole pelkästään kuluerä vaan lisää yrityksen tuloksellisuutta. Alan kiinnostavuus ja merkittävyys kasvaa vuosi vuodelta, hän kiteyttää omia viihtymistekijöitään.
Anne on myös hyvä esimerkki siitä, että työn lisäksi virtaa riittää vapaa-ajallakin: harrastuslistalta löytyy muun muassa taloyhtiötoimintaa, valokuvausta, vesijumppaa ja matkailua.
Väre on toimialansa edelläkävijä, sillä Energiateollisuus ry:n* mukaan naisten osuus suomalaisissa energia-alan yrityksissä on vain noin 24 %. Energiateollisuus ry:n keväällä 2020 teettämän kyselyn mukaan yli 70 % energia-alan yrityksistä on jo tehnyt toimia edistääkseen sukupuolten välistä tasa-arvoa. Yleisimmiksi keinoiksi nimettiin yhdenvertaisuussuunnitelmat, rekrytointi, palkkaus ja työpaikan käytännöt.
Haemme Väreen tiimiin nopeaa ja uteliasta sisältö- ja viestintäspesialistia...
Lue lisää